Winx Klubi (Winx Club) on Iginio Straffin luoma italialainen piirrossarja, jota on julkaistu sekä televisiosarjana että sarjakuvina. Winx kertoo kuudesta keijutytöstä Bloomista, Florasta, Stellasta, Musasta, Tecnasta sekä Laylasta. He asuvat Magixissa ja käyvät keijukoulua. Välillä he tavallisen kouluelämän lomassa taistelevat Trix -noitajengiä ja muita pahiksia vastaan. Winxin päähenkilö on keijujengin johtaja Bloom, joka painiskelee sarjan aikana itsesäälissä ja kätkeytyy monessakin kohtaa kuoreensa. Sarja seuraa etenkin hänen menneisyyttään joka kummallisuudessaan paljastuu pala palalta niin katsojille kuin hänelle itselleenkin.

Tällä hetkellä Winxistä on tehty kolme tuotantokautta (26 jaksoa per kausi) ja tekeillä on myös 3D-tekniikalla tehty elokuva, jonka olisi tarkoitus valmistua vuoden 2007 joulukuuksi.

Winx yhdistetään usein myös W.i.t.c.h.- piirrossarjaan. Kuitenkin yhtäläisyyksiä on vain vähän.

Sisällysluettelo

[piilota]

[muokkaa] Koulut

[muokkaa] Alfea

Koulu nuorille keijuille. Täällä he opettelevat keijutaikoja ja tekemään taikajuomia.

Koulun Henkilökunta

Rehtori Faragonda on Alfean koulun rehtori. Rouva Faragonda on lämminsydäminen ja välittää oppilaistaan, mutta hän osaa pitää kuria yllä. Faragonda on ilmeisesti noita tai puoliksi keiju, sillä hänellä ei ole siipiä kuten keijuilla, vaan hän leijuu kuten noidat. Faragonda, Saladin ja Griffin pysäyttivät aikoinaan kolme muinaista noitaa, jotka tuhosivat Bloomin kotiplaneetan Dominon.

Griselda on Alfean ankara apulais-rehtori, joka pitää ehdottomasti kiinni siitä että kuri säilyy koulussa. Hän on ilkeä ja rakastaa oppilaiden kiusaamista. Hän opettaa myös keijuille puolustautumista.

Professori Palladium opettaa keijuille eloonjäämis-taitoja, taistelua ja taikajuomien tekoa. Hän on mitä luultavimmin Floran suosikki-opettaja.

Professori Wizgiz on pikkuinen menninkäinen, joka opettaa Alfean keijuille muodonmuutoksia.

Professori Du Four on Alfean opettaja, jota nähdään sarjassa erittäin harvoin. Hän opettaa keijuille hyviä käytöstapoja.

Professori Avalon tuli opettamaan Alfean toisella tuotantokaudella, myöhemmin hän osoittautuu Darkarin kätyriksi, joka on lähetetty Alfeaan. Oikea Avalon on Darkarin vankina alamaailmassa. Vale-Avalon lähetettiin kouluun vakoilemaan vastapuolta ja tekemään likaisen työn Darkarille. Hän hypnotisoi Bloomin varastamaan Alfean koodin ja langetti pixieihin koti-ikävä loitsun. Avalon pakeni alamaailmasta ja saapui Alfeaan missä hän pääsi Winxien ja Faragondan puheille ja totuus paljastui. Vale-Avalon ehti kuitenkin houkutella Bloomin ansaan ja viedä tämän mukanaan Alamaailmaan ennen kuin hänen ystävänsä ehtivät tulla estämään.

Barbatea on Alfean kirjastonhoitaja.

Ofelia on Alfean terveydenhoitaja.

Concorda on pixie, joka suojelee Alfean koodia. Hän on psyykkisten voimien pixie.

[muokkaa] Alfean oppilaat

Keijujen tavoitteet koulussa: 2. vuosi: saada Charmix. 3. vuosi: Tulla oikeaksi keijuksi, eli saada Enchantix, jonka jälkeen opinnot loppuvat ja keijut pääsevät omalle kotiplaneetalleen. Enchantixin saa siten, että pelastaa jonkun kotimaastaan tai tekee muuten merkittävän uhrauksen.

[muokkaa] Bloom

Bloom (lausutaan Bluum) on lohikäärmeenliekin keiju. Hän oli 16-vuotias tullessaan Alfeaan ja on syntynyt 10. joulukuuta. Bloom on Winxin johtaja. Hän on Dominon prinsessa, mutta on kasvanut koko elämänsä Maassa kasvattivanhempiensa luona, tietämätta taikavoimistaan tai kuninkaallisuudesta.

Bloomilla on oranssit hiukset ja hänen keijuasunsa on vaaleansininen. Bloom pääsi Alfeaan tavattuaan Maahan tulleen Stellan. Lordi Darkar muutti hänet pahaksi palvelijakseen toisen tuoantokauden loppupuolella. Bloomin ihastus on Eraklionin prinssi Sky. Bloom on Floran huonetoveri. Bloomin lempiopettaja on Avalon, koska tämä auttaa häntä selvittämään hänen menneisyyttään. Hänen pixiensä on Lockette, porttien ja ovien pikkukeiju.

Bloomilla on isosisko Daphne (joissain kirjoitetaan Dafne), joka pelasti hänet aikoinaan lähettämällä Maahan, kun kolme muinaista noitaa tuhosivat Dominon. Bloomin kasvattivanhempansa Maassa ovat Mike ja Vanessa. Bloomin oikeat vanhemmat, Dominon kuningas ja kuningatar Oritel ja Mariam, ovat yhä elossa, mutta Bloom ei tiedä missä.

Bloomin tavalliseen keijuasuun kuuluu sininen napatoppi, joka on leikattu kolmionmuotoiseksi helmasta ja jota koristaa rinnan kohdalta keltainen opaali, minihame, josta on leikattu pieni pala vasemmalta puolelta, vaaleansiniset kyynärpäihin ulottuvat hansikkaat, lyhytvartiset siniset bootsit, päähän keltainen tiara ha neliömäiset turkoosit siivet.

Ikä 1. kaudella: 16, 2 kaudella 17, ja nyt 3 kaudella tietojen mukaan 17.

Voima: Lohikäärmeenliekki

Kotiplaneetta: Domino (4Kids-dubissa Sparks tai Sparx), kasvanut Maassa

Pixie: Lockette Poikaystävä: Eraklyonin Prinssi Sky!

Perhe: Kasvattivanhemmat Maassa Vanessa ja Mike, lemmikkikani Kiko; synnyinvanhemmat Dominon kuningas ja kuningatar Oritel ja Mariam.

Paras ystävä: Stella

Huonetoveri Alfeassa: Flora

Voimat:

Bloom sai tietää voimistaan 1. kauden ensimmäisessä jaksossa, jolloin häntä uhkasi Maahan ilmestynyt hirviö. Mukaan ilmestyi myös prinsessa Stella, joka kutsui voimiansa ihmetelleen Bloomin Alfean keijukouluun.

Bloomin voimana on aina ollut lohikäärmeenliekin, tulen voima. Hänellä on myös kyky nähdä ainakin Maan asukkaiden sisimpien sielujen läpi, jolla hän voi nähdä, miten ihmiset todellakin ajattelevat asioista. Hän on immuuni tulelle. Bloomilla on myös parannusvoima.

2. kaudella Bloom sai Charmixin ensimmäisenä keijuista, joka antaa enemmän voimia. Laukku lantiolla oleva, sydämenmuotoinen, pinkki ja pörröinen. Koru on sydämenmuotoinen, jossa on keltainen jalokivi keskellä. 2. kaudella Bloom huomasi myös omaavansa parannuksen kyvyn pelastaessaan Skyn kuolemasta.

Ulkonäkö:

Hiukset: pitkät, oranssit, loivat

Silmät: siniset

Keijupuku: vaaleansininen

Charmix: sydämen muotoinen rintakoru keltaisella kivellä ja pinkki, pörröinen sydämen muotoinen lantiolaukku

Enchantix: Bloomilla on sateenkaaren värinen Enchantix asu, ja siivet ovat valtavat! Ne ovat Bloomin keijuasun siipiä muistuttavat sivet, mutta isommat!

[muokkaa] Stella

Stella (lausutaan Stella) on Auringon ja Kuun keiju. Stella oli 17-vuotias 1. kaudella ja hänen syntymäpäivänsä on 18.8. Stella on kotoisin Solariasta. Hän on suurisuinen, pitää muodista ja kiinnittää aika paljon huomiota ulkonäköönsä, kokeet ja koulu tahtovatkin jäädä vähän toiselle sijalle. Stella on kerran erotettu Alfeasta, mutta hän pääsi takaisin kun hänen isänsä korvasi hänen aiheuttamansa vahingot taikajuomalaboratoriossa, jonka hän räjäytti.

Stella on vaaleahiuksinen ja ruskeasilmäinen. Hänen taika-asunsa on oranssi, ja siivet ovat kolmiosaiset. Hänellä on taikasormus, joka muuttuu valtikaksi kun hän heittää sormuksen ilmaan ja huutaa "Solaria". Stellalla ei ollut ensimmäisellä tuotantokaudella voimia ilman sormusta, mutta toisella tuotantokaudella hän oppi käsittelemään voimiaan ilman sitä. Stellan vanhemmat, kuningas Radius ja kuningatar Luna ovat eronneet. Stella on usein suorasukainen eikä aina ajattele mitä sanoo, tämän takia hän vahingossa saattaa loukata muita. Pinnallisen kuoren alla on kuitenkin lämmin sydän, joka on erityisen lämmin Prinssi Skyn henkivartijalle Brandonille. Stellalla on oma huone, joten hänellä ole huonetoveria. Stella on myös Miss Magix -kauneuskilpailun voittaja. Hänen pixiensä on Amore, rakkauden pikkukeiju.

Ikä 1. kaudella: 17

Voima: Aurinko ja Kuu

Kotiplaneetta: Solaria

Pixie: Amore

Poikaystävä: Brandon (Skyn hovipoika)

Perhe: Eronneet Kuningas Radius (asuu luona) ja kuningatar Luna

Paras ystävä: Bloom

Voimat

Stella tuli Alfean keijukouluun jo vuotta aikaisemmin kuin Bloom, mutta hän halusi yrittää uudestaan saatuaan potkut ensimmäisenä vuonna räjäytettyään taikajuoma-luokan.

Muuta: Stella on erittäin kiinnostunut vaatteista, koruista ja meikeistä. Hän haluaa pukeutua joka päivä kauniisti ja ostelee koko ajan lisää vaatteita. Stellalla on koko Alfean suurin ja täysinäisin vaatekaappi, eikä hän ikinä osaa valita, mitä panisi päälleen. Kerran Stellan poikaystävä Brandon oli joutua naimisiin alamaan prinsessasn Amentian kanssa, mutta Stellan pixie Amore korjasi tilanteen voimillaan.

[muokkaa] Flora

Flora (lausutaan Floora) on kasvien ja kukkien keiju. Hän oli 16-vuotias tullessaan Alfeaan ja on syntynyt 1.3. Flora on kotoisin Linpheasta, kukkien ja kasvien maailmasta. Floralla on vaaleanruskeat hiukset, joissa on vaaleita raitoja, ja vihreät silmät. Hänen taika-asunsa on erisävyisen vaaleanpunainen. Flora on kiltein ja vastuuntuntoisin ryhmästä, hän saa kokeista yleensä parhaita numeroita ja on hereillä tunneilla. Hän on Bloomin huonetoveri ja hän pitää kasvienhoidosta. Hänen ihastuksensa on Saladinin veljenpoika Helia. Flora on ujo ja rauhallinen. Floran pixie on Chatta, juorujen pikkukeiju. He ovat kovin erilaisia luonteeltaan, ja hän rohkaiseekin Floraa usein sosiaalisemmaksi.

[muokkaa] Musa

Musa (lausutaan Muusa) on musiikin keiju. Hän oli 16-vuotias tullessaan Alfeaan ja hänen syntymäpäivänsä on 30.5. Hän on kotoisin Melodysta, musiikkimaailmasta. Musa on Floran tavoin hyvä koulussa ja saa kokeista yleensä kymppejä. Musa haluaa laulajaksi, kuten hänen edesmennyt äitinsä oli. Musalla on musta tukka ja liilat silmät. Musa on Tecnan huonetoveri. Hänen taika-asunsa on punainen. Musiikin lisäksi hänen intohimonsa on tanssiminen. Musan ihastus oli aikoinaan Jared, joka tosin löysi uuden tyttöystävän 2. kauden lopussa. Musalla on viha-rakkaus-suhde pahamaineiseen spesialisti Riveniin. Musan pixie on Tune, sivistyksen pikkukeiju, joka opettaa hänelle käytöstapoja.Musan pixie on Tune.Tune on käytöstapojen pixie.

[muokkaa] Tecna

Tecna (lausutaan Tekna) on teknologian keiju. Hän oli 16-vuotias tullessaan Alfeaan ja on syntynyt 16.10. Tecnan silmät ovat turkoosin siniset ja hänellä on lyhyet, pinkit hiukset. Tecnan on huhuttu olevan puoliksi kyborgi, puoliksi ihminen ja puoliksi kone, ja hän onkin kotoisin Zenithistä, teknologiamaailmasta. Tecnan on hyvin vaikeaa ilmaista tunteitaan, hän on hyvin looginen ja selväjärkinen. Floran tavoin hän on myös vastuuntuntoinen ja vakava. Tecnan taika-asu on liila. Tecnan poikaystävä on Timmy. Tecnan pixie on Digit, teknologian pikkukeiju, joka voi mennä kaikkien sähkölaitteiden sisälle.

[muokkaa] Layla

Layla (lausutaan Leila tai Laila) on nesteiden keiju. Hän on syntynyt 15. kesäkuuta. Hänen ikänsä ensimmäisenä vuotena on viisitoista. Hän tuli mukaan vasta toisella tuotantokaudella. Laylan voimana on veden ja muiden nesteiden hallitseminen. Laylalla on myös muotoilun voima. Hän osaa muotoilla vaaleanpunaisesta Morfix-aineestaan mitä tahansa.

Hänellä on kiharat ja pitkät, ruskeat hiukset ja savunsiniset silmät. Hänen taika-asunsa on vihreä. Layla on Androksen prinsessa, jossa prinsessat kasvatetaan hienostuneeseen käytökseen ja pakkoavioliittoihin. Layla ei kestänyt sitä ja hän lähti sieltä. Laula rakastaa tanssimista, jota hänelle opetti vanha ystävä Anne. Hän on saanut uuden tanssikaverin Musasta. Layla on urheilullinen, rohkea, ystävällinen, mutta pelkää helposti joutuvansa yksin. Laylan pixie on vauva-pixie Piff, unien pikku-keiju. Alkuperäisessä, italiankielisessä versiossa Laylan nimi on Aisha.

[muokkaa] Pixiet

Lockette (lausutaan Lokette): Hän on Bloomin pixie, jolla on purppuran väriset hiukset ja pyöreäkärkiset siivet. Joskus hän esittää rohkeaa vaikkei olekaan, ja usein sortuu itkemään. Tähän saattaa liittyy hänen Charmy-serkkunsa kuolema 2. kaudella. Lockette pystyy avaamaan kaikki maailman lukot ja hän pystyy taikasauvallaan osoittamaan oikean tien jonnekin tai heikon kohdan jostakin.

Amore (lausutaan Amore): Stellan pixie, jolla on punaiset hiukset. Hän pystyy rakastuttamaan kaikki ihmiset ja eläimet toisiinsa ruusujensa avulla.

Digit (lausutaan Digit): Tecnan Pixie, joka pystyy menemään kaikkien sähkölaitteiden sisälle ja hän kilpailee usein Tecnan kanssa tietokonepelejä.

Tune (lausutaan Tooni): Musan pixie, joka hallitsee hyvät käytöstavat. Hän neuvoo ja toruu Musaa tekemisistään. Hänen hiuksensa ovat violetit ja ne ovat korkkiruuvi-kiharoilla ja hänellä on kaunis barokki-ajan mekko.

Chatta (lausutaan Tsatta): Floran pixie, jolla keltaruskeat hiukset kahdella saparolla. Hän tietää kaikki maailman salaisuudet ja juorut, siksi hän onkin juorujen pikku pixie.

Piff (lausutaan Pif): Laylan pixie, jolla on päässään yömyssy, hän on vielä vauva ja hän nukkuu suurimman osan ajastaan. Jos Piff jää nukkumaan pään päälle, tulee näkemään hyviä unia; jos taas nukahtaa Piff naamalla makaamassa, aiheuttaa tämä kuorsausta.

Winxien lisäksi Alfeassa on muitakin keijuja.

Amaryll, jolla on oranssit hiukset ja vihreänkeltainen taika-asu. Hän ja Stella eivät tule toimeen keskenään.

Luna, jolla on tummanvihreät, lyhyet hiukset.

Pricilla, jolla on punaiset hiukset, hänen keijuasunsa on tummanvihreä.

Mirta, jolla on punaiset, lyhyet hiukset ja kevyt punk-vaatetus. Mirta opiskeli alussa Pilvitornin noitakoulussa, mutta sittemmin tuli Alfean keijukouluun vaihto-oppilaana, ja lopulta hän päätti ryhtyä keijuksi.

Hän on kiltti ja ujo, ja Floran hyvä ystävä. Hän on joskus auttanut Winxejä Trixejä vastaan. Icy muutti Mirtan kurpitsaksi tämän takia, mutta Flora onnistui muuttamaan tämän takaisin. Mirtan voima on luoda illuusioita.

Hänen keijumuotonsa näkyi ensimmäisen kerran 3. kaudella. Hänen keijuasuunsa kuuluu tummansiniset, pitkät hansikkaat, siniset, pitkät saappaat, joissa tummanpinkit pohjat. Keijuasun yläosa on tummanpinkki toppi ja alaosa on samanvärinen minihame, sinisine alusshortseineen. Vyötäröä koristaa timantilla koristettu vyö, ja kaulassa samankaltainen kaulakoru timantilla. Siivet ovat perhosmaiset, pinkit ja lilat.

Francis on Aisha huonetoveri. Hänellä on lyhyet, ruskeat hiukset.

Pia, jolla on mustat hiukset.

Galatea, Melodyn prinsessa. Hänen keijuasunsa on vaalean- keltainen

Lavigna, jolla on punaruskeat hiukset.

[muokkaa] Pilvitorni

Pilvitorni on koulu nuorille noidille, josta ovat tulleet noidat: Icy, Darcy ja Stormy. Täällä opiskelee myös Mirtan lapsuudenystävä Lucy. He oppivat täällä mustaa magiaa ja harjoittavat pimeitä voimiaan.

[muokkaa] Pilvitornin henkilökunta

Johtajatar Griffin on pilvitornin johtajatar. Hän edustaa kaikkea mitä kunnon noidan pitäisikin edustaa; ilkeä, karismaattinen ja viisas. Hän on Faragondan ja Saladinin vanha ystävä. Hän on opettanut keijujakin kun he vierailivat pilvitornilla jaksoissa "Noitaliitto" ja "Pilvitornin sydämessä".

Professori Ediltrude on pilvitornin opettaja, Zarathustran sisko.

Professori Zarathustra on pilvitornin opettaja, Ediltruden sisko.

Discorda on pixie, joka suojelee pilvitornin koodia. Hän on ylpeä ja tyylitajuinen.

Oppilaita on monia, mutta vain Trixit Icy, Darcy ja Stormy ja noitakokelas Lucy ovat mainittu nimeltä. Trixit potkittiin pihalle ensimmäisellä tuotantokaudella, koska he saivat Bloomilta lohikäärmeen liekin ja he tekivät taikaulottuvuudessa suurta tuhoa, kunnes Bloom sai liekkinsä takaisin.

[muokkaa] Winxien viholliset

  • Icy on 20-vuotias Stormyn ja Darcyn sisko ja Trixien johtaja. Icyn voimana on jää, tarkemmin sanottuna kuolleiden planeettojen voimat. Icy vihaa Bloomia, koska Bloom ja muut Winxit lähettivät heidät Vaaleakalliolle josta ei voi paeta. He pääsivät kuitenkin pakoon Darkarin avulla. Icy on rauhallinen, mutta kiihtyy usein, joten häntä kannattaa varoa.
  • Darcy on 21-vuotias Stormyn ja Icyn sisko. Darcylla on pimeyden sekä hypnoosin voima. Winxeistä hän vihaa eniten Musaa. Darcy oli ensimmäisellä tuotantokaudella hieman ihastunut Riveniin. Hän hypnositoi Rivenin, mutta totuus selvisi Rivenille kyllä. Hän valitsee uhrin heikon puolen ja hypnositoi vasta sitten hänet.
  • Stormy on 19-vuotias Darcyn ja Icyn sisko. Stormyn voima on myrskyt ja hän osaa hallita säätä. Stormy saa voiminsa myrskyjen silmistä. Stormy vihaa Winxeistä eniten Floraa, koska Flora on rauhallinen ja Stormy on hyvin temperamenttinen ja ilkeä kasveille.
  • Lordi Darkar on Feeniksin varjo. Darkar osaa muuttua ihmisen muotoon Sekä Feeniks-linnuksi. Darkarin voima on pimeys. Darkar pelasti Icyn, Darcyn ja Stormyn Vaaleakalliolta ja antoi heille lisävoimia. Darkar myös muutti Bloomin Dark Bloomiksi, eli Varjo-Bloomiksi. Darkar melkein sai lohikäärmeenliekin haltuunsa, mutta Winxit tulivat hätiin. Trixeistä tuli voittamattomia, mutta lopussa Trixit suuttuivat Darkarille ja tuhosivat hänet Winxien kanssa.
  • Valtor (Baltor 4Kids-dubissa) oli vangittuna Omega-ulottuvuudessa, minne myös Trixit lähetettiin viime vuoden tuhojen seurauksena. Trixit huomasivat Valtorin jään sisästä, ja pian jo liittoutuivat keskenään. Valtorilla on pimeyden voimat hän pystyy myös lisäämään muiden voimia antamalla heille Valtorin merkin. Valtor antoi merkkinsä Chimeralle (Solarian Kreivittäen tyttärelle) Solarian kreivitär Cassandralle (Chimeran äidille) ja merenneitosotilaille, jotka yrittivät tuhota hänet. Valtorin merkki teki merenneito-sotilaista hirviöitä.
  • Chimera on kreivittär Cassandran tytär. Hän inhoaa Stellaa ja haluaisi olla kuin hän, eli yhtä kaunis kuin hän, haluaisi olla auringon ja kuun keiju, joten Chimera muuttaa Stellan hirviöksi, Valtorilta saamillaan voimilla. Chimera on ilkeä ja usein pahantuulinen ja pitää vain äidistään.

[muokkaa] Kolmannen tuotantokauden juoni

VAROITUS:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.


Kun Winxit olivat kukistaneet Darkarin, Icylle, Darcylle ja Stormylle annettiin rangaistus: heidät vangittiin Omega-ulottuvuuteen kahlittuina jään sisälle. Epähuomiossa oli jäänyt huomaamatta, että Icyn voima on jää, joten hän rikkoi jäät ja vapautti siskonsa. Kun he yrittivät päästä pois Omega-ulottuvuudesta, he huomasivat toisen vangin, Valtorin. Paikalle ilmaantui myös hirviö, joten he ajattelivat Valtorin toimivan hyvänä syöttinä. He rikkoivat Valtoria ympäröimän jääkerroksen, mutta Trixien yllätykseksi Valtor kukisti herätessään hirviön aivan itse. Valtorin vahvuudesta ilahtuneet Icy, Darcy ja Stormy liittyivät Valtorin joukkoihin, ja ensitöikseen he avasivat Androksen portin Omega-ulottuvuudesta.

Alfeassa Stellalle pidettäisiin prinsessatanssiaiset, joista Stella on erityisen innoissaan luulessaan vanhempiensa palaavan yhteen. Stella ja Bloom lähtivät Solariaan Stellan prinsessatanssiaisiin, mutta Stellalla on kilpailija: Chimera. Hän haluaisi tuhota Stellan koko prinsessatanssiaiset ja tulla auringon ja kuun keijuksi. Kun Chimeran tuhotöistä mikään ei onnistunut, Valtor huomasi tilaisuutensa tulleen ja houkutteli Chimeran ja Cassandran puolelleen antamalla heille voimat tuhota Stellan ja hänen isänsä suhteet. Cassandra tulisi uudeksi Solarian kuningattareksi ja Chimera prinsessaksi. Vastapalvelukseksi Valtor sai Solarian auringon voiman. Chimera muutttaa Stellan hirviöksi prinsessatanssien aikana. Kun hänen isänsä katsoo häntä ihmeissään kreivitar Cassandra käyttää häneen loitsua, jonka seurauksena hän ei usko että Stella (joka on muutettu hirviöksi) olisi hänen tyttärensä. Kun Stellan isä kutsuu vartijat vangitsemaan hirviön (Stellan), Stella ja muut Winxit lähtevät karkuun lintutorniin päin. Brandon ja Sky ovat jo aluksella lähtöä varten. Jakso loppuu kun Stella on putoamassa parvekkeelta ja Bloom yrittää auttaa häntä. Androksella on tapahtunut kauheita Valtor, Icy, Darcy ja Stormy ovat hyökänneet Androsiin Valtor kerää itselleen liittolaisia sillä tavalla hän antaa niille oman merkkinsä (Valtorin merkin) jokaa muutta heidät pahoiksi Meren noita Sotilaat yrittivät pysäyttää Valtorin mutta he eivät onnistuneet asiassa. Layla ja Androsissa asuvat sotillaat keräsivät kaikki asukkaat alukseen joka oli turvassa Valtorilta. Kun vihdoin Layla palaa Alfeaan ja kertoo ystävilleen että velho nimeltään Valtor on hyökännyt Androsiin ja tietenkin Winxit auttavat häntä ja he menevät Androsiin yhdessä. Kolmannen tuotantokauden lopussa Taikaulottuvuus pelastuu.

Enchantix-järjestys: Layla, Stella, Musa, Flora, Tecna ja Bloom. Layla saa Enchatixensa antamalla parannustaijan ennen itseään Androsin merenneito-kuningattarelle. Stella saa Enchantixin pelastamalla isänsä, Solarian kuninkaan Radiuksen. Musa saa sen pelastamalla kotimaansa prinsessa Galatean tulipalosta. Flora saa Enchatixin pelastamalla pikkusiskonsa Mielen. Tecna saa Enchantixin pelastamalla Androsin. Bloom saa täydellesen Enchatixin kun pelastaessaan vanhempansa dominon maanalaisesta ikiroutaisesta vankilasta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.